Osa minusta ja elämästäni

Moi :)!

Minä olen Olivia Eleonoora Satonen. Blogissani kirjoitan elämäni eri vaiheista yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Täytin eilen 15 vuotta. Olen todella innoissani, sillä isä on luvannut kustantaa minulle mopokortin! Tähän ikävuoteen kuuluu paljon oikeuksia sekä velvollisuuksia. Toivottavasti en törttöile mauton ratissa, sillä olen nyt rikosoikeudellisessa vastuussa eli joudun korvaamaan aiheuttamani vahingot. Isä sanoi, että nyt kun olen 15-vuotias ja saan tehdä työsopimuksen, minun on mentävä kesätöihin, jotta voin maksaa osan bensakuluista.  Voisin nyt myös halutessani erota kirkosta ja vaikkapa vaihtaa uskontoni islamiin, tosin vanhempien luvalla. Olen kyllä ajatellut käydä evankelis-luterilaisen rippikoulun, joten uskonnonvaihto ei tule kyseeseen.

Harrastan cheerleadingia ja valokuvaamista. Kuviani tulee myös näkymään tässä blogissa.
Perheeseeni kuuluu pikkuveli, isä ja äiti. Tosin näen äitiäni harvoin, sillä asun isäni luona. Äitini masentui ja alkoholisoitui saatuaan potkut töistä pari vuotta sitten. Koitimme saada äidin hoitoon, mutta lopulta isän oli pakko ottaa ero. Isällä olisi pitänyt olla avioehto, sillä nyt heidän yhteinen omaisuutensa meni puoliksi. Isä on kirurgi ja tienaa paljon, kun taas äiti on työtön. Yhteiset säästöt puolittuivat, vaikka ne olivat suurimmaksi osaksi isän rahoja. Äiti todennäköisesti vain tuhlaa saamansa rahat, mikä on kauheaa.

Koska kumpikin vanhemmistani olisi halunnut yksinhuoltajaksi (eli isä ja äiti tahtoivat päättää yksin meistä koskevista asioista), käräjäoikeus ratkaisi tapauksen. 14-vuotiaana minulla oli oikeus ilmaista mielipiteeni, mutta alle 12-vuotiaalla veljelläni ei ollut sananvaltaa. Toivoin isästä huoltajaamme. Äidin työttömyyden ja mielenterveydellisten ongelmien vuoksi käräjäoikeus päätti, että isästä tulee yksinhuoltajamme.

Äidin kuuluisi etävanhempana maksaa isälle elatusmaksua eli apurahaa meidän lasten tarpeisiin, mutta äiti sai maksusta vapautuksen huonon taloudellisen tilansa vuoksi. Äiti elää tällä hetkellä työttymyyspäivärahalla, jota saa työttömät työnhakijat. Kun äiti saa tötä ja muutenkin asiansa kuntoon, niin hänen on maksettava elatusmaksut siihen asti, kunnes minä ja veljeni olemme täysi-ikäisiä. 

Kaikki tämä kuulostaa todella raskaalta ja monimutkaiselta, mutta loppujen lopuksi olen kuitenkin aika tyytyväinen tämänhetkiseen elämääni. Jotkut asia voisivat olla paremmin, mutta ihana pikkuveli, isä sekä kaverit pitävät minut positiivisena :)


Harkinta-aika: Kun erohakemuksen on jättänyt toinen tai molemmat puolisoista kärjäoikeuteen, alkaa puolen vuoden mittainen harkinta-aika. Sitä ei tarvita, jos puolisot ovat asuneet omissa asunnoissaan ainakin kahden vuoden ajan. Avioero raukeaa, jos avioeroa ei vahvista kumpikaan puolisoista viimeistään vuoden kuluttua harkinta-ajan alkamisesta.

Avioehtosopimus: Tämän aviopari voi solmia ennen naimisiin menoa tai avioliitossa. Sopimuksella ei ole arkielämässä merkitystä, mutta erossa tai puolison kuollessa omaisuus jakautuu avioehtosopimuksen mukaisesti. Sopimuksessa evätään avio-oikeus tiettyyn osaan tai mihinkään osaan puolison omaisuudesta. Sopimus rekisteröidään maistraatissa ja sen on pitänyt todistaa oikeaksi kaksi täysi-ikäistä sekä siinä on oltava puolisoiden allekirjoitukset.




Tekijä: Suski&Sini
Lähde: kirja, Lakiopas, Kela