Ala- ja ylämäkiä

Olemme nyt palanneet ihastuttavalta Pariisin lomamatkaltamme ja meillä oli erittäin rentouttava ja upea loma. Kun olimme juuri laskeutuneet Suomeen ja olimme tulossa ulos lentokoneesta, Ruut kompastui portaissa ja lensi pitkän matkan alas. Siinä rytäkässä häneltä murtui jalka ja hänet kiidätettiin suorinta tietä Helsingin ja Uudennmaan sairaalaan HUSiin. Siellä hänen jalkansa leikattiin ja hän pääsi kotiin toipumaan. Onneksi kaatumisessa ei käynyt sen pahemmin.

Ruut joutuu nyt jäämään kotiin ja hän saa siltä ajalta, minkä joutuu olemaan poissa töistä, sairauspäivärahaa. Sitä voivat saada kaikki, jotka joutuvat olemaan töistä pois yli kaksi viikkoa. Sairauspäivärahalla korvataan ansionmenetyksesi. Sen suuruus riippuu palkastasi ja vaikka olisit työtön, voit silti saada sairauspäivärahaa. Sitä voidaan maksaa korkeintaan vuoden ajalta, mutta koska Ruutin jalan parantumisessa ei mene niin kauan, hän saa sitä loppuun asti.

Kesä on kohta ohi ja Jeremias aloittaa koulun. Olen samaan aikaan asiasta jotenkin haikean alakuloinen, mutta myös erittäin iloinen. Jeremias on todella innoissaan ja hän odottaa varsinkin lukutunteja, sillä Jeremias osaa jo jotenkuten tavata. Olen äitinä ja Suomen kansalaisena kiitollinen Suomen hyvästä koulujärjestelmästä.

Suomen lain mukaan kaikki Suomessa vakituisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää seitsemän vuotta. Tähän on kuitenkin poikkeuksia, sillä tuttavani erityislahjakas tytär aloitti koulun jo sinä vuonna, kun hän täytti kuusi. Yleensä oppivelvollisuus suoritetaan peruskoulussa, mutta osa lapsista saattaa käydä kotikoulua. Silloin selvitetään, että lapsi saa opetussuunnitelman mukaiset tiedot. Oppivelvollisuus yleensä päättyy, kun peruskoulu on käyty tai kun sen aloittamisesta on kulunut kymmenen vuotta. Tuttavani lapsi on autistinen ja hänelle on myönnetty pidennetty oppivelvollisuus, joka kestää 11 vuotta. Jokaisen kunnan tulee tarjota perusopetusta.



PICT1119
Pikku Jeremias seisomassa hiidenkirnussa.



Tekijä: Susanna ja Sini
Lähteet:Kela, Opetushallitus, Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti