Matkakuumetta

Jeremias on nyt kuusi ja aloittaa pian koulun, mutta ennen sitä on vielä kesä edessä! Olemme pitkään halunneet Ruutin kanssa lähteä matkalle ja nyt päätimme, että Jeremias on tarpeeksi vanha matkustamaan. Pohdimme pitkään sopivaa matkakohdetta ja lopulta päädyimme Pariisiin! Sekä Ruut että minä olemme aina halunneet käydä siellä, mutta kummankaan unelma ei ole vielä toteutunut ennen tätä! Olen niin innoissani!

Matkaan liittyy myös paljon käytännön järjestelyjä. Piti hommata lentoliput, varata hotellit ja ostaa puuttuvat matkatavarat. Otimme myös kaikille kolmelle matkavakuutukset, jos meille käy jotain. Vakuutus toimii käytännössä niin, että maksamme vakuutuksesta tietyn summan vakuutusyhtiölle sitä tietoa vastaan, että jos jotain käy, niin vakuutusyhtiö korvaa sen. Se on kannattavaa, sillä matkavakuutuksen ottaminen käy meille halvemmaksi kuin mahdollisten kulujen itse maksaminen. Välttämättä mitään ei tietenkään käy, mutta parempi pelata varman päälle kuin katua.

HUOM! Vakuutusyhtiö korvaa vain sen, mitä vakuutuksessa on sovittu, joten neuvoni teille lukijoille on, että vertailkaa eri yhtiöiden tarjoamien vakuutuksien sisältöjä ja hintoja.

Koska Suomi kuuluu EU-maihin, voimme matkustaa muissa EU-maissa pelkällä henkilökortilla. Ja koska myös Ranska kuuluu EU-maihin, meidän ei tarvinnut hankkia passeja. Hankimme matkaa varten Eurooppalaiset sairaanhoitokortit, jotka takaa meille EU-maissa oikeuden samanlaiseen lakisääteiseen sairaanhoitoon kuin Suomessa.


IMG_3952
Kuva edelliseltä lomamatkaltani, kun olin menossa Montenegroon.



Tekijä: Susanna
Lähteet: Sinun Eurooppasi, kirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti